Ville Similä: Kani nimeltä Paisti (Otava, 2025)
 

Ville Similän riemastuttava romaani Kani nimeltä Paisti kuljettaa yhden suvun sattumuksia ja kirjavia elämäntarinoita rinnan Suomen historian kiperien käänteiden kanssa. Similä kertoo ankeista ja synkistäkin tapahtumista hersyvästi sekä samalla lakonisen oivaltavasti suomen kieltä käyttäen. Pohjalla on haikean surumielinen vire, ja kysymys elämän ja kaiken muunkin järjettömyydestä nousee tuon tuosta lukijan mieleen.

Tommi Kinnunen: Kaarna (WSOY, 2024)
 

Tommi Kinnusen romaani Kaarna pureutuu jatkosodan aikaisiin Neuvostoliiton Suomen puolelle tekemiin partisaani-iskuihin ihan ytimeen asti, kivuliaasti ja armotta, säästämättä sen paremmin henkilöitään kuin lukijaakaan. Kinnunen onnistuu mestarillisesti avaamaan tiiviin tarinan kautta viipaleen vaiettua lähihistoriaamme. Hoitamattoman ja huolella peitellyn trauman vaikutus jälkipolviin näyttäytyy eleettömän vakuuttavana.

Riko Saatsi: Yönistujat (Gummerus, 2025)

Riko Saatsin romaani Yönistujat paljastaa Suomen sodanjälkeisen evakkojen asuttamisesta kerrotun historian onttouden. Suistamon pitäjästä lähtöisin olevan ortodoksisen ja karjalankielisen perheen asettuminen pohjoissavolaiseen kyläyhteisöön on kivulias prosessi. On sulauduttava ja sopeuduttava, luovuttava kaikesta omaa nimeä myöden. Yhden vuorokauden ajalle sijoittuva romaani kuvaa koskettavasti ja oivaltavasti kulttuurien kivuliasta yhteentörmäystä, joka repii hajalle niin perheitä kuin sielujakin.

Anna Soudakova: Haikara levittää siipensä (Atena, 2024)
 

Anna Soudakovan romaani Haikara levittää siipensä kertoo valkovenäläisestä sisarusparista Andréista ja Svetasta, joiden tekemien erilaisten valintojen ja kohtaloiden kautta avataan autoritaarisesti johdetun Valko-Venäjän lähihistoriaa. Pitääkö nuorten lähteä vai jäädä, kun tulevaisuutta ei näytä olevan? Teos kertoo koskettavasti ja armottomasti todellisista tapahtumista ja olosuhteista, joista katseen pois kääntäminen kauhistuttaa. 

Antti Heikkinen: Rautavaara (WSOY, 2024)

 

Antti Heikkisen kuntaromaanissa Rautavaara on Pohjantähti-trilogian henkeä. Suomen historia luo kummallekin teokselle yhteisen perusraamin, vaikka Heikkisen kuvaamassa Pohjois-Savossa tapahtumien kulku onkin ollut osittain erilainen kuin Hämeessä. Heikkisen letkeää ja vetävää kerrontaa ryydittää savolainen kielen poljento, ja hykerryttävästi polveileva sukutarina on nautittavaa luettavaa.

​

Markus Nummi: Käräjät (Otava, 2024)
 

Markus Nummen massiivinen romaani Käräjät ravistelee lukijan sydänjuuria ja ravitsee sielua. Keskipisteessä on kesällä 1938 pieni eteläpohjalainen kylä, jonka asukkaat joutuvat valtakunnan kiinnostuksen kohteeksi yhteisössä pitkään jatkuneen rikoksen paljastuttua. Nummi kuvaa terävästi ja oivaltaen, millaisia vaikutuksia traumatisoivalla oikeudenkäynnillä on yhteisöön ja ihmisiin. Lain ja moraalin ristiriita valottuu vetävästi kerrotun tarinan kautta, ja tuomariksi päätyy lopulta lukija.

Jenni Räinä: Vaino (Otava, 2025)
 

Jenni Räinän romaani Vaino kertoo isovihan synkästä ajasta Pohjois-Pohjanmaalla, Iissä ja sen takamailla paikoissa, joissa puolustuskyvytön siviiliväestö joutui venäläisten joukkojen kauhistuttavan terrorin uhriksi. Vavahduttavan romaanin tunnelma on kuristavan ahdistava. Tarinan historiallinen kehys on rakennettu huolella ja henkilökuvaus on herkkävaistoista. Erityisen pelottavaksi Vainon tekee sen valitettava ajankohtaisuus.